keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Lauma on aina väärässä?

Tällaisina aikoina RSI-divergenssisignaalin heikkoudet tulevat esiin. Itse ajattelen, että divergenssisignaali on hyvin varma signaali käännekohdasta, mutta tulevan nousun tai laskun pituudesta se ei kerro. Pörssien laskiessa nousu ei tietenkään jatku kovinkaan pitkään - ehkä vain päivän. Viimeiset laskut ovat tehneetkin selvää edellisistä analyyseisäni. Pörssin teknistä huippua on turha enää odottaa toukokuun loppupuolelle RSIn pohjia analysoimalla. Aika on siirtynyt ainakin heinäkuuhun, mutta todennäköistä on, että tilanne elää kevään ja kesän aikana.

Yksi tapa lisätä divergenssisignaalien luotettavuutta on ajankohdan pohdiskelu. Minusta tähän voi liittää myös muiden maiden pörssien tarkastelun ja trendilinjojen piirtämisen. Pörssi-indeksit liikkuvat usein samaan suuntaan eri pörsseissä, vaikkakin niissä on pörssikohtaisia eroavaisuuksia. Tämä tuli esiin esimerkiksi maaliskuun pörssihuipussa kun Saksassa ja USA:ssa indeksit tekivät selkeän pörssihuipun, mutta Suomessa ei enää noustu uusiin huippuihin. Yhtä kaikki: lopulta kaikki indeksit romahtivat, kun niistä monet tuottivat RSI-myyntisignaalin. Tämä tapahtui siis hyvissä ajoin ennen Kreikan vaaleja...

Viime päivinä kysymykseni on koskenut sitä tulisiko esimerkiksi DAX:in tai OMXH25:n tuottamiin RSI-ostosignaaleihin luottaa vai ovatko ne vain lyhytaikaisia signaaleja, jotka kuivuvat äkkiä kokoon ja suuntaavat uusiin pohjiin tai keikkuu paikoillaan? Saksassa on tällä hetkellä kyseessä karhujen ja härkien taistelu ja RSI-ostosignaali vaihtuu vähän väliä myyntisignaaliksi ja toisinpäin. Tällaisessakin tilanteessa on luotava jokin näkemys ja itse teen sen nyt CCI:n ja trendilinjojen avulla.  CCIssä ei ole havaittavissa selkeää ostosignaalia vaan ennnemminkin kyse saattaa olla vain lyhyestä noususta trendilinjojen sisällä. Olen siis skeptinen merkittävän nousun suhteen. Kymmenen prosenttia on nähdäkseni todennäköinen maksimi, mutta uskoisin, ettei näinkään ylös päästä.


RSI-signaalit eivät kuitenkaan aina anna oikeaa kuvaa, joten olen täydentänyt analyysia FastStochasticsin nopeilla arvoilla (6 päivän Stochastics ja 6 päivän keskiarvo). Tämä ei ole mistään oppikirjoista, mutta olen etsinyt erityisesti keskiarvokäyrästä vastaavia divergenssi- ja konvergenssisignaaleja, kuin RSI:stäkin. Tämä on osoittautunut hyväksi tavaksi ja paljastanut uskomattomia säännönmukaisuuksia FastStochasticsista (esim. että usein huipulla tai sitä lähellä MA nousee DAXissa yli 90 pisteen).

Sitten vielä yksi mielenkiintoinen havainto siitä miten tärkeää on perehtyä asioihin, eikä ainakaan uskoa aina mitä tiedotusvälineissä kirjoitetaan (tottakai joku on oikeassa mediassakin, kun päivittäin ollaan montaa eri mieltä, mutta ketää pitäisi uskoa?). Tällaisella Googlehaulla löytyi runsaasti erilaisia artikkeleita siitä, kannattaakko tiettynä hetkenä kuulua niihin, jotka pyrkivät tekemään kaiken päinvastoin kuin muut. Nämä "contrarianssit" siis pyrkivät tekemään voittoa toimimalla päinvastoin. Joissakin näissä artikkeleissakin asian todellinen laita on huomattu: olennaista ei ole se, että toimitko päinvastoin kuin muut, vaan se onko näkemyksesi osoitettavissa oikeaksi teknisen analyysin avulla. Martin J. Pring käsittelee Contrarian-teoriaa Technical analysis- teoksessaan ja antaa rivienvälistä ymmärtää, että koko teoria on turha, koska joka tapauksessa joudutaan turvautumaan tekniseen analyysiin. Lauma kun on useimmiten oikeassa, se on väärässä vain pörssikäänteiden kohdalla ja nämä on osoitettava analyysillä. Jos toimit aina eri tavoin kuin muut menetät nopeasti kaikki rahasi - olennaista on olla ensimmäisten joukossa.

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.