keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Pääsiäisanalyysit

RSI-trendilinjat ovat johdattaneet hintoja alaspäin indekseissä kuten on ollut odotettavissa. Aikaa on taas kulunut ja linjat erottuvat paremmin kaaviossa. Ranskan ja Saksan indekseissä RSI on muodostanut trendilinjoja joiden mukaan pörssilasku voi hyvinkin jatkua toukokuun puoliväliin asti. Mikään ei kuitenkaan ole varmaa, joten varsinaisia sijoituksia tehdessä trendistä kannattaa varmistua tarkastelemalla esim sitä onko RSI yli vai alle 50 pistettä.

CAC40:ssä RSI signaali on syntynyt päiväkaaviossa. DAXissa sama toukokuun puoliväliin viittaava signaali on syntynyt 5 tunnin kaaviossa. Periaatteessa on mahdollista että tämä signaali osoittautuu paikkansapitämättömäksi, mutta lähtökohtaisesti tässä tilanteessa annan sille etulyöntiaseman. DAX ja CAC40 ovat molemmat tippuneet 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolelle ja tehneet uusia pohjia. OMXH25 tippui jälleen tällä viikolla 200MAn alapuolelle, mutta USAn SP500 sinnittelee vielä sen yläpuolella. Tätä tasoa on helppo pitää silmällä.

Tällä hetkellä indeksit ovat tippuneet sen verran etten ihmettelisi pientä nousua huhtikuun alkupuolella. Samalla myös DAXin tuntikaaviossa oleva laskusignaali alkaa näyttää saavuttavan 50 pisteen tason, joten lyhyellä aikavälillä lasku saattaa hyvinkin olla ohi. DAX ja CAC40 saattavat hyvinkin käydä testaamassa 200 päivän liukuvaa keskiarvoa. Mikäli olemme pidemmässä laskumarkkinassa (kuten RSI antaisi olettaa indeksien vko- ja kk-näkymissä) indeksit todennäköisesti testaavat 200 päivän liukuvaa keskiarvoa alhaalta käsin useampia kertoja ja tippuu näistä aina uusiin pohjiin.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.