Kirjoittajan sijoitusnäkemyksestä: satasista miljooniin

Harva on oikeasti ymmärtänyt millaiset rikastumisen mahdollisuudet nykyaikaisessa pörssimaailmassa piilee. Pörssi on pitkään ollut vain sijoittamista yksittäisiin yrityksiin, jolloin yrityksen fundamenteilla on suuri merkitys. Tavallinen työssäkävijä ei kuitenkaan pysty milloinkaan rikastumaan osinkotuotoilla niin merkittävästi, että hänestä voisi tulla miljonääri vain palkastaan säästämällä. Yksittäisten firmojen arvonnousut eivät tavallista pulliaista auta, sillä vaikka hänellä joskus olisikin onnea uusien "Nokioiden" kanssa, hän ei koskaan uskalla laittaa kaikkia varojaan äärimmäisen riskin kohteisiin. Riskiä vähentämällä puolestaan tuottomahdollisuudet pienenevät, eikä taviksesta koskaan tule miljonääriä.

Tilanne on kuitenkin viimeisten vuosien aikana muuttunut. Mitä jos et sijoittaisikaan kaikkia rahojasi yksittäisiin yrityksiin vaan sijoittaisit kaikkiin yrityksiin yhdellä ja samalla sijoituksella. Hajauttamistahan suositellaan aina, joten indeksiin sijoittaminen on rutkasti riskittömämpää kuin yksittäisiin osakkeisin sijoittaminen. Kuten kaikki tietävät indeksitkin poukkoilevat ylös ja alas, mutta maailmanlaajuiset suuret käänteet on paljon helpommin huomattavissa kuin yksittäisten osakkeiden hinnanmuutokset. Esimerkiksi Saksan DAX-indeksi oli huipussaan vuonna 2008, laski 50 prosenttia ja lähti uudestaan nousuun vuonna 2009. Tämä nousu kesti kesään 2011 asti ja tuotti sata prosenttia. Sitten pörssi kohtasi uuden romahduksen, noin 30 prosenttia ja lähti pian uuteen noin 40 prosentin nousuun. Tämän vuoden keväällä indeksi laski jälleen 15 prosenttia, mutta nousi nyt kesän aikana takaisin keväiseen huippuunsa. Mikäli taitava sijoittaja olisi pystynyt ottamaan hyödyn irti näistä suurista nousuista ja laskuista hänen sijoituksensa olisi tuottanut kumulatiivisesti noin 700 prosenttia.

Miten näiden huippujen ja pohjien tunnistaminen olisi ollut mahdollista? Vastaus on tietenkin: "teknisen analyysin avulla". Itseasiassa hyvin yksinkertainen tekninen analyysi olisi jo riittänyt, sillä pitkäaikaiset huiput ja pohjat on helposti havaittavissa päivän ja viikon mittaisissa kaavioissa RSI- ja MACD-divergenssien kautta. Mitä enemmän tekniseen analyysiin perehtyy, sitä tarkemmaksi analyysi tulee ja sitä lyhyemmistä pörssiheilahduksista on mahdollista hyötyä.



Varsinaiset rikastumisen ohjeet eivät kuitenkaan ole vielä tässä. Kaiken lähtökohtana on kuitenkin indeksiin sidotun tuoton etsiminen, sillä osakemarkkinoilla indeksituotto on yksi riskittömimmistä sijoitusmuodoista. Mitä sanoisit jos voisit saada indeksiin sidotut tuotot kolme, neljä,  viisi tai jopa viisitoistakertaisesti? Tällaisten sertifikaattien avulla taviksen mahdollisuudet tulla miljonääriksi oikeasti avautuvat. Mieti, että olisit aloittanut sijoittamisen pari vuotta sitten ja sijoittanut aina käänteen merkkien aikana esimerkiksi nelinkertaisesti tuottavaan sertifikaattiin. BEAR DAXx4 sertifikaatti on tuottanut kahden viimeisen vuoden aikana kerran kolmesataa ja kerran sata prosenttia. BULL DAXx4 on puolestaan vastaavana aikana tuottanut kerran 150 prosenttia ja kaksi kertaa sata prosenttia. Keskeistä on, että sertifikaattien avulla on mahdollista tehdä sadan prosentin tuottoja jopa muutaman kerran vuodessa, kunhan pitää silmällä esimerkiksi RSI-divergenssisignaaleita maailman eri indekseissä. Jokainen voi laskea millaiset tuotot kyseisenlainen rahantahkonta lopulta saa aikaan. Esimerkiksi 2000 euron kohdalla tuotto olisi seuraavanlaista: 2000, 4000, 8000, 16000, 32000, 64000, 128000, 256000, 512000, 1024 000, 2048 000, jne...(verojen laskeminen mukaan pidentää aikaa jonkin verran). Kahdella tuhannella eurolla päästäisiin kymmenen (muutaman kuukauden mittaisen) sijoituksen jälkeen kahteen miljoonaan. Tämä on käytännössä mahdollista muutamassa vuodessa ja mikä tärkeintä riski on mitätön, sillä varsinaisen tappion mahdollisuus on vain 2000 euroa ja kyseessä on vähäriskinen indeksijoittaminen.

Tavallisen ihmisen mahdollisuudet rikastumiseen ovat siis nykyaikana lähes kaikkien ulottuvilla, kunhan vain ymmärtää teknisen analyysin hienoudet ja mikä vähintään yhtä tärkeää, sen karikot. Loppu on sitten viitseliäisyydestä ja rohkeudesta kiinni.

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.